HR viesti 3+4/2016 | Page 14

Jos yrityksen luottamuspääoma on kunnossa , niin muutokset voidaan kohdata yhdessä .
Koivulan mukaan digitalisaatio mullistaa työelämää ja yhteiskuntaa meillä ja muualla ja sen iso kysymys kuuluu , miten ihminen ja teknologia sovitetaan onnistuneesti yhteen .
” Meillä on hyvä mahdollisuus onnistua tässä , sillä teknologia tulee koko ajan käytettävämmäksi . Tämä kuitenkin vaatii sitä , että jostain kaivetaan esiin ne osaajat , jotka hallitsevat käyttäjäkokemuksen ”, hän toteaa .
Vaadi hyvää teknologiaa ! Samalla Koivula rohkaisee kansalaisia vaatimaan hyvää teknologiaa , erityisesti työpaikoilla , joissa ohjelmistot tuntuvat aina laahaavan vähän perässä ja optimointi sijoittuu jonnekin hurskaan toiveen ja kuolleen kirjaimen välimaastoon .
” Monessa paikassa on sitten vielä sinänsä ihan hyvä , toimiva perusinfra , mutta siihen ei pysty enää integroimaan mitään uutta . Vanhasta luopuminen kuitenkin pelottaa ja niin ei huomata tarttua niihin uusiin mahdollisuuksiin , jotka ovat aukeamassa .”
Koivulan mukaan luopumisen tuska kannattaa kestää , jos sen avulla pääsee hyppäämään yhden – tai parinkin ! – kehitysaskeleen yli . Uusi tapa ei tarkoita sitä , että tehdään uusilla työkaluilla asiat niin kuin ne aina ennenkin on tehty – vaan sitä , että koko prosessi mietitään uusiksi .
” Muuten on vaarana , että jäädään koodaamaan samaa vanhaa roskaa yhä uudestaan ja uudestaan .”
Tähän on tultu Insinööritaustainen Koivula on aina ollut prosessikuvauksen ystävä , koska sen voima silmien avaajana on usein poikkeuksellinen . Erilaisissa kehitysprojekteissa tämä on erityisen kouriintuntuvaa , kun raavitaan kasaan historia-analyysiä tomun jo laskeuduttua . Jälkikäteen on helppo nähdä , missä kohtaa janalla prosessi tekee oudon kiemuran tai peräti kuperkeikan ja lähdetään vähän arveluttavaan suuntaan .
” Usein nähdään tapauksia , joissa prosessi ikään kuin kiertää ongelmakohdan .” Tällaisia ” sokeita pisteitä ” voivat olla vaikkapa toisinajattelevat liiketoimintayksiköt tai erityisen hankala pomo , jota ei haluttu lähteä haastamaan . Vuosien päästä organisaatiossa sitten voidaan ihmetellä , miksi joku asia on IT-infraan kirjoitettu kuin kiveen konsanaan – tietämättä että ” poikkeuksen poikkeuksen ” takana on jo aika päivää sitten eläköitynyt hallintopäällikkö .
” Jos mahdollista , prosessi pitäisi rakentaa niin , että sen pystyy esittämään ja näkemään simppelinä ketjuna ”, toteaa Koivula , joka uskoo prosessikuvauksen tekevän vahvaa kansallista paluuta .
Turbokengät alle Koivula on huolissaan siitä , että rima on asetettu liian alas . Mitkään viiden prosentin tuottavuusloikat eivät meitä pelasta , vaan tehoja pitäisi saada lisää vähintään viidennes . Men-
14 HR viesti 3 – 4 / 2016