HR viesti 2/2015 | Page 34

KOLUMNI Toni Hinkka toimitusjohtaja CxO Mentor Oy www.cxomentor.fi Johtamisaktivisti Toni Hinkka on CxO Mentor Oy:n toimitusjohtaja ja ammattimentori. Kirjoittaja haluaa johtajien loistavan johdettaviensa onnistuttajina. MUUTTUNEEN MAAILMAN MUUTTUVA JOHTAJUUS Johtajien maailma on muuttunut. Turvattomammaksi. Mielen- ammattiapua, kun kollegat ja esimies ovat kaulaansa myöten kiintoisemmaksi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. omissa suonsilmäkkeissään. Esimiehen tuki ja sisäinen mentorointi auttavat johtajaa Johtaminen on yhä enemmän projektimaista toimintaa. Johtajien vaihtoväli on lyhentynyt. Johtajapo- ymmärtämään organisaation kulttuuria ja toi- sitio ei ole aina uran huipentuma tai etappi mintatapoja. Tartutetaan sitä hyvää, mitä orga- korkeammalle. Se on vain tehtävä muiden joukossa. Seuraava rooli voi olla jotain ihan muuta. Ja muualla. Johtajan sata päivääkin on puolittunut. On päästävä vauhtiin heti. Näkyviä tuloksia vii- ” Johtajakin on jatkuvasti avoimen arvostelun kohteena. mitä ei pitäisi: ”Näin täällä on aina tehty.” Sisäisten mentoreiden tulee olla huolella valittuja ja perehdytettyjä mentoroinnin toimintamalleihin ja etiikkaan. Päivän perehdytys ei riitä edes perusteiden luennointiin saati veettä. Enää ei johdeta kasvokkain suorassa käskyvallassa. Joh- nisaatiossa on. Usein tarttuu myös kaikkea taitojen harjoitteluun. Suurin ongelma on kuitenkin ajan puute. detaan maailmalla hajallaan olevia verkostoja. Ihmisiä, joita Mentori ei ehdi omien paineidensa lomassa valmistautua ja ei ole tavattu. Tahoja, joiden intressejä on vaikea ymmärtää. keskittyä mentoroitavan tukemiseen. Ihmisläheisestä johtamisesta puhutaan. Samalla kulttuuri Ulkoinen mentorointi voi auttaa tuomaan uusia tuoreita aja- vaikuttaa muuttuneen yhä kovemmaksi ja kylmemmäksi. Johta- tuksia organisaatioon. Näin johtaja saa sisäisestä politikoin- jakin on jatkuvasti avoimen arvostelun kohteena. Arvovaltaa nista ja piintymistä vapaita ajatuksia. ei takaa asema, vaan osaaminen, karisma ja viimeisen kvartaalin tulokset. Viittäkymppiä kolkutteleva ei kelpaa, vaikka 45–60-vuo- Ei ole kuitenkaan ihan sama, kuka on mentorina. Menestynyt johtaja ja hyvä mentori eivät välttämättä ole sama asia. Ammattimainen mentorointi on takuuvarmempi apu. tiaana olemme tuottavimmillamme. Vapaa-aika ja perhe eivät Ammattimentori on ominaisuuksi X[