HR viesti 2/2014 | Page 14

Espoon Kiinteistöpalvelut -liikelaitos syntyi neljä vuotta sitten. ”Työntekijöiden koulutustaso on kirjava ja ikäjakauma Uuteen, 640 työntekijää työllistävään organisaatioon sijoitet- suuri. Vanhimmat työntekijämme ovat suorittaneet kansakou- tiin aikaisemmin erillään olleet toiminta-alueet: rakennusten lun 50 vuotta sitten, eivätkä ole sen jälkeen koulunpenkillä istu- korjaus- ja kunnossapito, kiinteistönhoitotyö, aula- ja turvalli- neet. Toisaalta meillä on myös korkeasti koulutettua henkilös- suuspalvelut sekä siivouspalvelut. Palvelujohtaja Eero Utusen töä. Oman haasteensa koulutuksen järjestämiseen tuo se, että henkilöstöstämme 18 prosenttia on maa- mukaan uuden organisaation keskeisenä haasteena on erilaisten toimintatapojen ja palvelukulttuurien yhdistäminen. ”Eri yksiköissä toimineet työntekijämme eivät tunne toisiaan ja he ovat oppineet toimimaan erilaisissa toimintakulttuureissa. Haasteenamme on saada ”Monilla ihmisillä on oppimiseen liittyviä hanmuuttajataustaisia. Kaikilla suomen kielen taitokaan ei ole kovin hyvä”, Utunen sanoo. ennakkoluuloja, jotka pitää pystyä poistamaan heti koulutuksen alussa.” ihmiset kokemaan, että olemme kaikki Lämmitettynä kohti vuorovaikutushaasteita Utusen mukaan oli selvää, että perinteinen luentomuotoinen koulutus ei sopi- samaa organisaatiota ja teemme töitä yhteisten tavoitteiden nut kohderyhmälle. Siksi toteutusmuodoksi valittiin vapaamuo- eteen. Tarvitsemme yhteishengen kohotusta ja urautuneiden toisempi ja käytännönläheisempi, henkilöstöä aktivoiva koulu- toimintatapojen uudistamista sekä oman ja toisten työn arvos- tuskokonaisuus. Koulutuksen toteuttajaksi valittiin Espoon kau- tuksen