HR viesti 2/2013 - Page 54

KUVA: SINI PENNANEN lassa, aina isosta juhlavasta ruokasalista ulkogrillin äärelle tai saunatupaan saakka.” Hyvin toteutetut ohjelmapalvelut Hyvin toteutetut ohjelmapalvelut kiinnostavat kokousasiakkaita. Sauvakävellen tai vaikka kirkkoveneellä toteutettavat elävöitetyt kulttuuriretket tuovat kiintoisaa vastapainoa kokouspäivälle ja erilaiset kisailut edesauttavat ihmisten tutustumista toisiinsa. Taiteen kautta tapahtuvissa työpajoissa voidaan myös pyrkiä kirkastamaan yritysten strategioita. ”Fläppitaulujen sijasta ryhmätöitä tehdään nykyisin esimerkiksi tableteilla ja istutaan sohvaryhmissä aulassa.” Arean Susa Kukkonen vahvistaa oheisohjelmalla olevan kysyntää, kustannustehokkuuden määrittämissä rajoissa. ”Kun sisäisiä kokouksia pidetään omien tilojen ulkopuolella, etsitään mielellään vähän erilaista ympäristöä. Tällöin esimerkiksi keskustan hotellityyppiset kokoustilat eivät niinkään innosta, kun taas isoissa kansainvälisissä kokouksissa keskustasijainti saattaa olla logistinen etu. Kaikki riippuu kokouksen osallistujista ja agendasta, niin myös oheisohjelmien tarve. Pienet happihypyt, aivojumpat tai mielen tasapainoa tuottavat pie- ”Kun päästään toimiston hälinästä nimuotoiset nollaushetket ovat joka tapauksessa aina paikallaan.” pois ei ole mitään, joka voisi kääntää huomion käsiteltävistä asioista.” Se pyörii sittenkin ”Sopisi toivoa, että käyttäjien mielipiteitä otettaisiin vielä enemmän huomioon kokoustiloja sisustettaessa ja että sisus- Kaikkea paitsi kuivaa tusarkkitehdit ottaisivat entistä enemmän kantaa tähän”, Susa Jotta pitkän kokouspäivän tiukka asia jaksaisi kiinnostaa ja in- Kukkonen jatkaa. nostaa vielä hedelmälliseen loppukeskusteluun asti, tiettyjen perusasioiden tulisi olla kokouspaikassa kunnossa. ”Puitteiden on oltava mukavat – pelkkä säkkituoli ei ”Suomalaiset lienevät vähän hitaita kokeilemaan uutta ja yritykset haluavat toteuttaa kokousjärjestelynsä kustannustehokkaasti. Esimerkiksi tekniikkapuolella se näkyy monien mah- brainstorm kokouksessakaan riitä, vaan tilassa pitää voida dollisuuksien kovin yksipuolisena käyttönä. Ihmisillä on ny- myös kunnolla kirjoittaa”, kertoo Matkatoimisto Oy Arean ryh- kyään paljon erilaisia vempaimia, joiden yhteensopivuuteen mistä ja tapahtumista vastaava Operations Manager Susa kokoustekniikan kanssa tulisi kiinnittää huomiota. Videotykki Kukkonen. ja valkokangas eivät monestikaan enää riitä, vaan interaktii- ”Hyvien tuolien ja pöytien lisäksi myös päivänvaloa tulisi tilassa olla, muuten alkaa väsyttää. Samoin kokousruokaan on visuudelle on kysyntää mobiililaitteiden, smart boardien ja erilaisten äänestyslaitteiden muodossa.” alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota – lähiruoka ja ter- ”Meillä Gustavelundissa on saatavilla yhteistyökumppa- veellisyys ovat olleet nousussa samoin kuin smart food -tyyppi- nimme Prospectumin kautta infoseinäke, jolle ihmiset voivat lä- nen konsepti, jossa ruoka on virikkeellistä niin keholle kuin sil- hettää tilaisuuden aikana kysymyksiä vaikkapa kännykällä ja mälle.” kysymykset voidaan käydä läpi ilman, että kenenkään tarvit- ”Hedelmiä toki tilataan usein kokoustiloihin ja terveellisestä ruoasta puhutaan paljon”, jatkaa Gustavelundin Petter Ju- see niitä ääneen esittää”, Petter Juhala kertoo. ”Tärkeintä tekniikkapuolella ovat kuitenkin tietoliikenneyh- hala. ”Totuus kuitenkin on, että ihmiset haluavat myös naut- teydet, toimiva langaton verkko sekä pääsy yritysten omiin tie- tia hyvästä ravintolaruoasta. Kokoustamaan tullaan mielellään toverkkoihin.” paikkaan, jossa houkuttelevia menyyvaihtoehtoja on runsaasti ja jossa ruokailut voi myös toteuttaa monessa erilaisessa ti52 HR viesti 2/2013 Fläppitaulujen sijasta ryhmätöitä tehdään nykyisin esimerkiksi tableteilla ja istutaan sohvaryhmissä aulassa.