HR viesti 1/2015 | Page 30

Eatech perustettiin loppuvuodesta 2006, kun kolme Tam- ”Tunne pitää olla mukana tekemisessä, mutta se ei saa pereen teknillisestä yliopistosta valmistunutta kaveria päätti mennä yli”, hän linjaa. pistää oman firman pystyyn. Kolmikko oli tuolloin töissä samassa työpaikassa ja päätti kokeilla, miten siivet kantavat yrittäjinä. Yrityksen toiminta käynnistyi keväällä 2007. Antti Kopponen on toiminut projektijohtajana ja vastannut tuotekehityksestä alusta asti. Esimiesasemassa hän on ollut seitsemän Kopposen mukaan porukan koko ajan ” Tunne pitää olla mukana tekemisessä, mutta se ei saa mennä yli. tyvät raakojen faktojen kunnioittamiseen päätöksenteossa ja tava tarve jatkuvasti kyseenalaistaa vanhat toimintamallit. ”Lisäksi on erittäin tärkeää koko ajan siirtää valtaa ja vastuuta organisaatiossa eteenpäin, jottei itse jää pullonkaulaksi ja toisaalta jotta pääsee paremmin keskittymään koko vuotta ja paljon on matkan verralla opittu. ”Tärkeimmät opetukset yrityksen kehittämisen osalta liit- kasvaessa suuri haaste johtamiselle on pakot- homman balanssissa pitämiseen ja siihen varsinaiseen johtamiseen.” priorisoinnin jatkuvaan korostamiseen. Tärkeissä päätöksissä on käytettävä kunnolla harkintaa, mutta ne päätökset on aina Muutosjohtamisessa riittää haasteita uskallettava tehdä ajoissa.” Voimakas kasvu luo tarvetta jatkuvalle ja fiksulle muutosjohtamiselle. Muutosjohtamisen yhdistäminen päätösten johdonmu- Fiilistä sopivassa suhteessa kaisuuteen ja jatkuvuuteen on välillä hyvin vaikeaa, Kopponen Tärkeimmät opetukset esimiehenä toimimisessa taas liittyvät myöntää. oman käytöksen tarkkailuun. Omien toimien pitäisi aina olla asiallisia, Kopponen pohtii. 28 HR viesti 1/2015 Mukavampi osa duunia on pirauttaa haastattelussa hyvin pärjänneelle työttömälle työnhakijalle ja pyytää häntä