HR viesti 1/2014 | Page 34

”Rekrytointikanavat karsinnan ja haastattelut hoidan yleensä tulee valita aina esimiehen kanssa yhteistyössä. Yleensä myös testaan haastatteluihin kutsutut haki- kohderyhmän mukaan.” laisten, esimerkiksi koodaavien ohjelmistoarkkitehtien, rekrytointi on haasteellisempaa. jat. Kun sopiva henkilö on löytynyt, liiketoi- ”Hyviä hakijoita on välillä valta- mintayksikön johtaja ja HR-partneri vielä haastattelevat valitun henkilön”, Svanberg kertoo. hinnä vain kysytyimpien IT-alan ammatti- vasti. Rekrytointijärjestelmämme hakutoiminnot onneksi auttavat hakemusten käsittelyssä. Pystyn vertailemaan sähköisessä Paperihakemukset historiaan muodossa olevia hakemuksia ja tekemään niihin myös merkin- Yle on haluttu työnantaja ja hakemuksia tulee paljon lähes töjä.” kaikkiin ulkoisessa haussa oleviin paikkoihin. Esimerkiksi Ylen Paperisiin työhakemuksiin Svanberg törmää enää harvoin. Uutis- ja ajankohtaistoiminnan kesätoimittajaksi haki yli 800 Lähinnä työharjoittelijat ja avoimia hakemuksia jättävät suo- opiskelijaa. Digituottajan paikkaan oli puolestaan 104 ja la- sivat niitä. Pääosa työnhakijakandidaateista on tottunut käyt- vastetyöntekijän vuorotteluvapaasijaisuuteen 40 hakijaa. Lä- tämään Ylen nettisivuilla olevaa hakulomaketta, joka lähettää 32 HR viesti 1/2014