enertec 4/2016 | Page 35

Lappu luukulle ? Lämpölaitosten sulkeminen , tuulivoiman osuuden lisääntyminen , ydinvoimalaitosten käytöstä poisto ja järjestelmien välisen siirtokapasiteetin jyrkkä kasvu vaikuttavat siihen , että sähköjärjestelmän ennakoinnista , käytöstä ja suunnittelusta tulee yhä monimutkaisempaa .
Jyrinsalo huomauttaa , että yksin vuonna 2015 Suomessa poistettiin käytöstä 900 megawatin edestä voimalakapasiteettia . ” Saman trendin voi ennustaa jatkuvan ”, hän lisää .
Pohjolan Voiman ( PVO ) sulkiessa kyseiset Kristiinan , Tahkoluodon ja Vaskiluodon voimalat , koko maan kokonaiskapasiteetti laski 11 600 megawattiin . PVO : n mukaan laitokset olivat olleet kannattamattomia jo pitkään . Voimalaitosten säilyminen olisi edellyttänyt nykyistä tehoreservijärjestelmää laajempaa reserviä , joka olisi pitänyt lauhdelaitokset energiaturvallisuuden takaajina .
Käyttövarmuus kunniaan Kantaverkkoyhtiöiden raportissa todetaan , että pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden toimintaympäristön muuttuessa tärkeimpiä tulevaisuuden haasteita ovat mm . riittävä siirto- ja tuotantokapasiteetin varmistaminen toimitusvarmuuden takaa miseksi ja markkinoiden vaatimusten täyttämiseksi , vastaaminen joustavuusvaatimuksiin sekä taajuuden hyvän laadun ja riittävän inertian säilyttäminen järjestelmässä käyttövarmuuden varmistamiseksi .
Raporttia seuraavassa jatkoselvityksessä on tarkoitus analysoida ja priorisoida pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden toteutettavaksi valittuja ratkaisuja . Jatkoselvitys valmistuu vuoden 2017 toisella neljänneksellä .
Älyverkot vesille Tulevaisuuden suuntaviivoja piirtää myös työ- ja elinkeinoministeriön asettama uusi työryhmä , joka selvittää älyverkkojen tuomia mahdollisuuksia sähkömarkkinoille . Työryhmän mandaattina on luoda yhtenäinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista sekä selvittää ja esittää konkreettisia toimia , joilla älyverkot voivat palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää yleisesti toimitusvarmuuden ylläpitoa .
Työryhmään on kutsuttu laaja edustus koko toimialalta : mukana on mm . sähkön myyjien , jakelijoiden , kuluttajien , viranomaisten ja tutkimuslaitosten edustus . Työryhmän väliraporttia odotellaan vuoden päästä ja lopullista mietintöä 30.9.2018 mennessä .
Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan kuluttaja on nyt nostettu keskiöön Euroopan komission Energiaunioni-valmistelussa . Älykkäillä ratkaisuilla Suomi voi näyttää mallia muille siitä , miten kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia voidaan tulevaisuudessa lisätä , toteaa Rehn . ” Sähkömarkkinoilla kaivataan uusia tapoja toimia joustavasti ja kustannustehokkaasti . Kuluttajien aktiivisuuden lisääminen on keskeistä tähän haasteeseen vastaamisessa ”, Rehn arvioi .
Tuki vääristää kilpailua Eurooppalaisilla markkinoilla on viime vuosina tuettu runsaasti vaihtelevaa uusiutuvaa tuotantoa , mikä puolestaan on lisännyt energian tarjontaa . Samanaikaisesti kysyntä ei ole jatkanut aiemmin oletetulla kasvukäyrällä , vaan on kääntynyt jopa laskuun . Tästä syystä muun kuin tuetun tuotannon kannattavuus on heikentynyt ja perinteistä , pääosin hiileen ja kaasuun perustuvaa tuotantokapasiteettia on suljettu .
Vaikka energian tarjonta markkinoilla onkin lisääntynyt , on säätyvän tuotantokapasiteetin määrä samalla vähentynyt . Tämä on aiheuttanut huolta tehon riittävyydestä huippukulutustunteina . Vähentynyt säätökapasiteetti aiheuttaa ongelmia myös muina aikoina järjestelmän häiriötilanteiden ja hetkittäisen tehotasapainon hallinnassa .

Vaikka energian tarjonta markkinoilla onkin lisääntynyt , on säätyvän tuotantokapasiteetin määrä samalla vähentynyt .
Mittarointi vasta alkua Ministeriön mukaan sähköjärjestelmän joustavuuden lisäämisessä sähkön kulutuskohteet ovat merkittävässä roolissa . Suomessa on jo asennettu lähes kaikille sähkönkäyttäjille älymittarit , joiden avulla asiakkaat voivat osallistua eri markkinoille . Myös pienempien kuluttajien aktiivinen osallistuminen markkinoille on nyt mahdollista , mutta uusien palveluiden kehittyminen ja asiakkaiden aktiivisuuden lisääntyminen on ollut hidasta .
Lisäksi eri toimijoiden rooleissa on epäselvyyksiä . Tällä hetkellä ollaan tilanteessa , jossa kaikki markkinoiden toimintatavat ja tariffirakenteet eivät välttämättä tue kuluttajien osallistumista ja myös tekniset ratkaisut saattavat rajoittaa osallistumista .
Tehoja tiedosta Fingridin tuorein saavutus älyrintamalla on ELVIS-tietojärjestelmä , joka helpottaa kantaverkon kunnossapitoa ja kehitetystä . ELVIS ( lyhennetty sanoista ELectricity Verkko Information System ) näki päivänvalon , koska omaisuuden hallintaa ja käyttöä varten tarvitaan kattava tietojärjestelmäkokonaisuus , joka tukee toimintaa prosessien kaikissa vaiheissa omaisuuden pitkäaikaissuunnittelusta aina päivittäiseen käytön suunnitteluun ja kunnossapitoon . Valtava hankekokonaisuus yhdistää uusinta ICT-teknologiaa ja yhtiön tietopohjaa sekä muuttaa yhtiön toimintatapoja .
Fingrid käynnisti kunnianhimoisen projektin jo vuonna 2006 ja teki linjanvedon , jonka mukaan järjestelmäkokonaisuus perustuisi tuotepohjaisiin ratkaisuihin . Pitkän hankintaprosessin jälkeen päädyttiin vuonna 2012 ratkaisuun , joka koostuu kahdeksasta tuotteesta . Systeemi-integraattoriksi projektiin tuli IBM .
Kokonaisuuden ensimmäiset osat otettiin käyttöön syksyllä 2013 ja loput kesän 2016 aikana . n
4 / 2016 enertec 35