enertec 4/2015 | Page 21

Energia-alan johtava konsulttiyritys ÅF tarjoaa kattavasti energiahankkeiden suunnittelu-, hankinta-, projektinjohto- ja työmaapalveluja. Autamme asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa taloudellisesti ja tehokkaasti — kestävän kehityksen periaatteista tinkimättä. Tammervoima Oy, Tarastenjärven hyötyvoimalaitos ÅF on toimittanut EPCM-palvelut Tammervoima Oy:n uuteen yhdyskuntajätepohjaista polttoainetta käyttävään CHP-laitokseen Tarastenjärvellä. www.afconsult.com ”Kun investointipäätös oli tehty, toimimme EPCM-konsult- näyttääkin valmistuvan luovutuskuntoon hyvissä ajoin”, Koivu- tina (EPCM = engineering, procurement and construction nen sanoo. management). Tavallaan siis pidimme koko hankkeen langat käsissämme.” Koivusen mukaan Tarastenjärven laitoksen rakennusprojektin johtaminen oli ÅF-Consult Oy:lle merkittävä toimeksianto. ”ÅF on toki ollut mukana vastaavissa hankkeissa, viimeksi Klaipedassa Liettuassa sekä Laanilan Voiman jätevoimalaitoshankkeessa Oulussa. ÅF-­ Consult Oy on nykyisin jätteenpolttosektorilla ”Loppuvuonna 2015 käyttöönotot ovat vielä meneillään. Laitteistoja viritellään toimintakuntoon.” ” Rakennuksen Savukaasumittarit piipun kokonaistilavuus puolivälissä kasvoi lähes 12 prosenttia. suurin toimija sekä Suomessa että Baltiassa.” Laitoksen kattilan toimitti saksalainen Steinmüller Babcock Environment GmbH. Se tilattiin vuonna 2013. ”Kattila tuotiin Helsinkiläinen Gasmet Technologies Oy toimitti Tammervoiman laitokseen savukaasujen mittauslaitteita. ”Toimitukseen kuului kahdennettu jatkuvatoiminen FTIR- kaasuanalysaattorijärjestelmä sekä pöly- ja virtausmittauslaitteistot”, mainitsee Gasmetin myynti-insinööri Jesse Tikka. ”Kaasumittausjärjestelmä kahdennettiin, jotta mahdolli- Suomeen esivalmisteina ja koottiin työmaalla. Kattilan osat on sessa vikatilanteessa voidaan kytkeä stand by -tilassa oleva valmistettu eurooppalaisilla konepajoilla.” varalaitteisto nopeasti päälle.” Turbiinin valmisti MAN ja jätekahmarit kotimainen Konec- ”Järjestelmä mittaa päästöjä ja sillä voidaan seurata, että ranes. Savukaasut puhdistetaan puolikuivalla menetelmällä laitoksen savukaasut pysyvät päästömääräysten edellyttämissä laitteistossa, joka on asennettu kattilan ja 75-metrisen savupii- rajoissa.” pun väliin. Savukaasujen puhdistusjärjestelmän laitokselle toimitti Lühr Filter GmbH. ”Rakennustöissä aikataulu oli haasteellinen, vaikka laitos Laitteistolla mitataan seitsemäntoista eri komponentin pitoisuuksia. ”Mukana ovat esimerkiksi vesi, hiilidioksidi, typpi­ dioksidi, rikkidioksidi, metaani, ammoniakki ja formaldehydi.” 4 / 2015  enertec 19