enertec 3/2016 | Page 16

Biopolttoaineiden käyttöönotolla on vaikutuksensa monimutkaiseen voimalaitosprosessiin .
” Maailmalla tällaisia konversioita on tehty , ennen kaikkea Englannissa . Nämä muutokset ovat perustuneet melko voimakkaisiin valtiollisiin tukijärjestelmiin , kun yhteiskunta on halunnut ohjata toimintaa siihen suuntaan ”, toteaa Helen Oy : n Kehityshankkeet-yksikön päällikkö Janne Rauhamäki .
Kivihiilen osittainen korvaaminen biomassalla on kuitenkin hieman helpompaa . Mitä suurempi osuus korvataan , sitä suuremmat investoinnit tarvitaan .
Monen muuttujan palapeli ” Konversion onnistuminen riippuu hyvin paljon siitä , millainen alkuperäinen laitos on , minkälainen polttotekniikka siinä on , minkälaisia muutostöitä tarvitaan , minkälaiseen biopolttoaineosuuteen pyritään ja mikä on laitoksen jäljellä oleva elinikä ”, Rauhamäki sanoo .
Esimerkiksi Helsingin Hanasaaren laitoksen toiminta loppuu vuoden 2024 loppuun mennessä , eli sillä on vielä kahdeksan vuotta elinikää jäljellä .
” On selvää , että tällä aikataululla ei lähdetä enää tekemään mitään isompia muutoksia , ellei tule jotakin ulkopuolisia taloudellisia kannustimia . Luultavasti nykyisellä alle kymmenen prosentin bioseospoltolla mennään loppuun saakka .”
Biopolttoaineiden käyttöönotolla on vaikutuksensa monimutkaiseen voimalaitosprosessiin , mukaan lukien polttoaineen palaminen , kattilan lämpöpintojen likaantuminen sekä päästövähennystekniikka .
” Salmisaaren voimalaan laitettiin vähän aikaa sitten juuri uusi katalyytti typenoksidipäästöjen vähentämiseksi . Laitoksissa on myös hiukkassuodattimet ja rikinpoistolaitos . Biopolttoaineet vaikuttavat myös näiden toimintaan ”, Rauhamäki sanoo .
16 enertec 3 / 2016