enertec 3/2015 - Page 54

UUTIS VIRTAA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. SAVUKAASUPESURI PARANTAA ENERGIATEHOKKUUTTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN Pienilläkin lämpölaitoksilla tarvitaan savukaasupesureita, joilla estetään haitallisten pienhiukkasten leviämistä ilmaan. Samoilla laitteilla voidaan ottaa hukkalämpöä talteen. Suomessa kehitetty uusi pesuri voi myös parantaa lämpötaloutta sellaisilla lämpölaitoksilla, joiden polttoaineena käytetään kuivaamatonta haketta. SAVUKAASUJEN KÄSITTELYJÄRJESTELMIÄ kehittävä ja Pesuri poistaa savukaasuista rikkidioksidin ja toimittava Caligo Industria Oy perustettiin Turkuun elokuussa pienhiukkaset 2013. ”Asiakkaitamme ovat tyypillisesti hake- ja turvelämpö- Järvenreunan mukaan Caligo Industrian kehittämällä lämpö- laitokset”, Caligo Industrian toimitusjohtaja Juha Järvenreuna voimalaitosten savukaasupesurilla voidaan samaan aikaan täsmentää. Esimerkiksi heinäkuussa 2015 Turusta lähti Kauha- hoitaa sekä savukaasujen puhdistus että lämmöntalteenotto van Kaukolämpö Oy:lle laitteisto, joka asennetaan siellä 10 (LTO). MW:n (megawatin) tuoretta haketta polttavaan laitokseen. ”Pesuri on kehitetty puhdistamaan sekä savukaasujen sisältämät haitalliset hiukkaset että rikkidioksidi. Jo perusversiolla savukaasuista voidaan poistaa huomattava osa yli 2 mm:n (mikrometrin) hiukkasista, kun laitoksella käytetään asian­ mukaisesti toimivia esisuodatusasteita”, toteaa Järvenreuna. ”Järjestelmä on myös mahdollista varustaa tehostetulla savukaasujen pesuominaisuudella, jolloin pesurin hiukkaskuormitustaso voidaan nostaa moninkertaiseksi. Tällöin laitoksen prosessissa ei välttämättä tarvita sähkösuodatinta.” Mikäli lämpölaitokselle hankitaan kondensoiva pesuri, Caligo Industria toimittaa pesurin mukana lauhteenkäsittelyyksikön. Se on vesitornin näköinen laite, johon on asennettu selkeytin ja hiekkasuodatin. ”Tällaista lauhteenkäsittely-yksikköä käytettäessä lauhdevesi pystytään johtamaan pesurista sadevesijärjestelmään. Yksikkö voidaan toimittaa myös erikseen”, Järvenreuna mainitsee. Savu puhdistuu pakkasellakin Jatkuvan toiminnan varmistamiseksi Caligo Industrian Csx HP -savukaasupesuriin on lisätty lämpöpumppukytkentä. ”Jos mukana on lämpöpumppu, pesuri pystyy toimimaan sellaisissa olosuhteissa, joissa kondensoivat pesurit yleensä eivät toimi. Tämä on patentoitu ratkaisu, jolla voidaan varmistaa savukaasujen sisältämän kosteuden tiivistyminen lauhduttimessa – esimerkiksi kovilla pakkasjaksoilla, kun kaukolämpöverkon paluulämpötilat tyypillisesti nousevat korkeiksi ja lämmön talteenottoa ei perinteisillä ratkaisuilla saada tehokkaaksi”, sanoo Järvenreuna. Mikäli virtauksen paluulämpötila on korkea, perinteisellä pesurilla ei aliteta kastepistelämpötilaa riittävästi (hakkeella tyypillisesti noin +65 °C). Silloin laitoksella joudutaan ehkä siirtymään varapolttoaineen käyttöön. ”Lämpöpumppu jäähdyttää paluuvirtausta noin 15 astetta. Pumpulla aikaansaatu 52 enertec  3/ 2015