enertec 2/2014 | Page 47

”Olemme käyttäneet TSCANia mm. päällehitsattujen, pinnoitettujen sekä esimerkiksi compound putkien -tarkastuksiin soodakattiloissa, vaikka pinnoitemateriaali olisi austeniittinen”, kertoo aluejohtaja Jouni Koivumäki Inspectalta. TSCANin avulla voidaan tarkastaa myös pinnanlaadultaan huonoja putkia ilman hiontaa. Paksut kerrostumat on kuitenkin saatava pinnoilta pois. 2000-kertainen mittauskattavuus Kiipijässä on kolme mitta-anturia, joista jokainen mittaa 15 millimetriä leveän alueen kulkemaltaan matkalta. Mittaustarkkuus on 0,1 mm–0,2 mm ja tulokset esitetään aina millimetreinä. Laitteelle löytyy myös yhden anturin sovellus ahtaisiin tiloihin esim. nurkkaputkiin ja tulistimille. Seinäputkiskanneri soveltuu skannaukseen välille Ø38mm ja suora pinta sekä sellaisten pintojen mittaamiseen, joiden nimellinen paksuus on alle 12 millimetriä. TSCANilla suoritettavien tarkastusten kattavuudesta Koivumäki kertoo havainnollisen esimerkin: ”Normaali paksuusmittaus kattilalinjoissa on kuusi linjaa ympäri tulipesän eli noin 3120 mittapistettä. Kun tarkastamme saman alueen TSCANilla, saamme mittapisteitä noin 6 240 000, mikäli tyy- suusalueittain on mahdollisuus vaihtaa ja ohjelma voidaan dymme tallettamaan mittapisteen 3 mm välein.” räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Mittaustulokset voidaan tallentaa halutuin välimatkoin Tuloksia voidaan tarkastella väriskaalan avulla joko koko- tai koko putken matkalta. Laite on erittäin herkkä asteittai- naisen seinän kunnon osalta yhdellä silmäyksellä tai zoomata selle ohenemalle ja mittauksista saatava datamäärä suurta. tietylle alueelle tarkempaa tarkastelua varten. Kattilasta on TSCANin käyttö tarkastuksessa vähentääkin riskiä siitä, että mahdollista luoda myös 3D-malli skannaamalla kattilan kaikki materiaalien ohentumista ultraäänimittauspisteiden välillä ei neljä seinää. Lisäksi ohjelman voi laittaa etsimään tuloksista havaittaisi. Kaikki tieto voidaan tallentaa myöhempiä tarkas- minimipaksuuksia. Tällöin ohjelmaan syötetään haluttu pak- tuksia sekä mittaustulosten vertailuja varten. suusarvo, joka korostuu kuvissa määritellyllä värillä. ”Lähtötasomittauksia ajatellen tulosten toistettavuus on Polttoaineen tai polttomallien yms. vaikutus höyrystimen hyvä ja määräaikaistarkastuksia, voidaan suunnitella kohtee- putkiin saadaan nopeasti selville verrattuna linjoittain tehtä- seen tehdyn suunnitelman mukaisella jaksotuksella”, Koivu- viin paksuusmittauksiin eri vuosijaksotuksella. Korkea toistetta- mäki esittää. vuus mahdollistaa mittaustulosten vertailemisen sekä korroosionopeuden arvioimisen, mikä tekee TSCAN-menetelmästä erin- Tulosten tarkastelu omaisen välineen toistuviin skannauksiin. TSCAN-mittausten tuloksia tarkastellaan ohjelmalla, jossa paksuusarvot esitetään väri