enertec 1/2015 | Page 19

KUN MAAKAAPELI vaurioituu, syynä on usein jonkinlainen maanrakennustyö. ”Jos kaapeli vioittuu kaivutöiden yhteydessä, siitä voi Sähköverkkojen etähallinta on viime vuosina lisääntynyt Suomessa. Nyt verkkovikoja voidaan paikantaa ja sähkönjakelu voidaan palauttaa nopeammin kuin ennen. Niin ikään aiheutua verkkovika joko heti tai myöhemmin. Toisinaan vika vika-alueet pystytään rajaamaan siten, että aiempaa harvem- tulee ilmi vasta muutamaa kuukautta pintavaurion jälkeen, esi- mat sähkönkäyttäjät kärsivät sähkökatkoista. merkiksi kun maa alkaa roudan vaikutuksesta liikkua”, kertoo Johtotieto Oy:n toimitusjohtaja Petri Nuutinen. ”Helsingissä sähkönjakelun luotettavuutta on pystytty lisäämään merkittävästi”, toteaa yksikönpäällikkö Osmo Siirto Helen Sähköverkko Oy:stä. Kysyvät eivät kaapelia katko ”Vuonna 2008 Helen Sähköverkko Oy teki strategisen Nuutisen mukaan kaapelivauriot tapahtuvat usein sellaisessa päätöksen, jonka mukaan sähkönjakelun keskeytysten aihe- tilanteessa, jossa on unohdettu pyytää kaivukohteesta sijainti- uttamat vaikutukset puolitetaan. Nyt tähän tilanteeseen on jo selvitystä. päästy.” ”Töitä suunniteltaessa olisi hyvä selvittää kaapeleiden Siirron mukaan verkkovikojen aiheuttamaa haittaa saatiin sijainnit jo hyvissä ajoin ja hankkia tietoa kaivukoht