enertec 1/2013 | Page 40

Kuva: Helsingin Energia / Jakke Nikkarinen Täyshybridiauto Opel Amper Helsingin Energian latauspisteellä Kampissa. AUTOILU että energia varastoidaan sähkönä akkui- odotetaan myös Helsingin Kalasataman AJATELTAVA UUSIKSI hin tankkiin pantavan polttoaineen sijasta; uudelle asuinalueelle, josta rakennetaan Sähköautouskovainen on myös Espoon ainakin ensimmäisen polven sähköautoja älykkäiden energiajärjestelmien mallialuet- kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka ajaa tullaan lataamaan merkittävä osa ajasta, ta. Rakennustyöt ovat jo täydessä vauhdis- kaikki työajonsa ja 90 % kaikista ajoistaan jolloin ne eivät ole ajokäytössä. sa ja samaan aikaan rakentamisen kans- omalla sähköautollaan. Mäkelän on myös Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, et- sa alueella kehitetään energiatehokasta ja maalaillut, että Aalto-yliopiston kampuk- tä latauspisteitä tarvitaan liikenneasemien älykkäitä ratkaisuja hyödyntävää energia- sesta voitaisiin tehdä sähköautojen luvat- lisäksi katujen varsilla, kotien, työpaikko- järjestelmää. tu maa. jen ja kauppojen yhteydessä olevilla park- Sähköautoilun yleistymisen myötä kipaikoilla ja -halleissa eli kaikkialla siellä, SÄHKÖINEN SATAMA tapa, jolla autoon varastoidaan liikkumi- missä ihmiset autoaan pysäköivät pidem- ”Helsingin Manhattaniksi” tituleeratulle sen mahdollistavaa energiaa, kokee täy- mäksi aikaa kuin muutamaksi minuutiksi. alueelle tulee erittäin korkeita tornitalo- dellisen muutoksen. Kyse ei ole vain siitä, 38 enertec 1 / 2013 Sähköautojen kokoontumisajoja ja, joiden asunnot tullaan jäähdyttämään