enertec 1/2013 | Page 39

lainen kauppapaikka sähkölle, eräänlainen energian internet”, maalailee Pyrhönen. ”Keskeinen kysymys on se, miten hajautus onnistuu ja kuinka paikalliset tuottajat saadaan mukaan. Kulutus ja tuotanto on saatava vastaamaan toisiaan, jotta yhtälö voi toimia.” Paikallisesti tuotetun energian vahvuutena on tietysti se, että sähkö tuotetaan suoraan käyttökohteessaan, eikä sitä siis tarvitse siirtää kenties pitkienkin matkojen päähän. Suomessa ainakin tuulisilla seuduilla puhurista voisi saada virtaa – ja jopa kassavirtaa. SÄHKÖAUTOISTA LISÄPOTKUA VARASTOINTIIN Vihreämpi tulevaisuus saattaa löytyä myös maantien päältä. Säh- Markkinoiden ainoa SF6-vapaa rengassyöttökojeisto. köautojen lisääntyminen on yksi draiveri, jonka ansiosta hyvin hajautettu sähkön varastointi käy mahdolliseksi. Lokakuussa avattiin Esillä Verkostomessuilla Eatonin osastolla A 419. Helsingin kaupungin ensimmäinen sähköautojen pikalatauspiste Runeberginkatu 1:ssä. Uusi latauspiste on samassa osoitteessa sijaitsevan tavanomaisen latauspisteen vieressä. Latauspisteen toimitti Helsingin Energialle ABB. Helsingin julkiset latauspisteet ovat jo ilahduttavan vilkkaassa käytössä, kertoo yksikön päällikkö Sami Sailo Helsingin Energiasta. Sähköautojen vallankumous ei silti ole pelkästään kaupungin toimien varassa vaan myös useat kiinteistöt ja taloyhtiöt ovat käynnistäneet sähköautojen latauspisteiden rakentamisen SF6-vapaat keskijännitekojeistot Eatonin keskijännitekojeistot perustuvat tyhjökatkaisijan ja kiinteän eristysmateriaalin käyttöön. Kyseessä on huomattavasti ympäristöystävällisempi tekniikka verrattuna muiden laitetoimittajien käyttämiin menetelmiin, joissa eristykseen käytetään ympäristölle erittäin vaarallista SF6-kaasua. Lisätietoja: Laajennettava www.eaton.fi, e-mail: [email protected]. Xiria E