enertec 1/2013 | Page 11

Business from technology Kehitä älykästä tulevaisuutta kanssamme SAKSA SOTKENUT EUROOPAN SÄHKÖVERKKOTILANTEEN Supponen on kokenut sähkömies, jonka urakehitys on johtanut Brysseliin virkamieheksi. Ilman tuota asemaa eurooppalaisen tiedon risteyskohdassa väitöskirjaakaan tuskin olisi syntynyt. Pitkään vireillä ollut projekti sai nimittäin vauhtia, kun hän tapasi komissiossa eri puolilta Eurooppaa tulleita asiantuntijoita, jotka kertoivat ongelmista. ”Viime aikojen keskeisin sanoma on ollut, että Saksa on pistänyt Euroopan sähkönsiirtoverkot sekaisin politiikallaan. Pohjois- VTT on älykkäiden energiajärjestelmien, tehtaiden ja kaupunkien uranuurtaja Saksassa on runsaasti tuulivoimatehoa, ja ydinvoimaloiden alasajo eteläisillä alueilla tuo epätasapainoa pohjoisen ja etelän akselilla. Saksa on myös niin suuri maa, että sen sähköntarvetta on vaikea tyydyttää tuonnilla. Sen hajanaisuudesta kertoo sekin, että Saksassa on neljä Fingridiin verrattavaa yhtiötä. Entinen Eonin verkkoyh- Lue lisää: www.vtt.fi/energy tiö, jonka nykyään omistaa Hollannin valtio on yksi niistä. Keskeisen sijaintinsa ja neutraalin omistuspohjansa takia se on avainyhtiö Eurooppalaisen verkon kehittämisen kannalta”, Supponen toteaa. ”Saksan naapurien kuten Puolan ja Tsekin sähkömiehet ja -naiset tulevat komissioon kertomaan hälyttävän vaikeasta kiertovirtaongelmasta. Kun virta ei kulje luonnollisesti Saksan läpi pohjoisesta etelään, se kiertää naapureihin haittaamaan muiden systeemeitä. Sähköllä kun on ominaisuutena mennä sinne missä on pienin vastus.” Teknologia- ja liiketoimintaennakointi Strateginen tutkimus Tuote- ja palvelukehitys IPR ja lisensointi Asiantuntijaselvitykset, testaus, sertifiointi Innovaatio- ja teknologiajohtaminen Teknologiakumppanuus 1 / 2013 9 enertec