PUTKIREMONTTI SUJUU PARHAITEN
YHTEISTYÖLLÄ
ONNISTUNUT REMONTTI ON MONEN OSASEN
SUMMA, MUISTUTTAA CONSTRUCTUM OY
TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN
Lama ehti tuoda useampia jokerikortteja
putkiremonttimarkkinoille pääkaupunkiseudulla.
Uudisrakennuspuolella alettiin katsella uusin silmin
linjasaneerauksia ja tarjouskilpailuihin ilmestyi uusia
nimiä, kertoo tuotantojohtaja Jouko Holmberg
Constructum Oy:stä.
valvojan, projektin johtajan, taloyhtiön, taloyhtiön osakkaiden
ja asukkaiden sekä urakoitsijan välillä. Tiedon tulee virrata esteettömästi ja oikeille ihmisille:
”Viestintä on tärkeä osa kokonaisuutta, jotta tieto toteutusorganisaation päätöksistä tavoittaa osakkaat”, Holmberg linjaa.
Palaset yhteensopiviksi
Kun asialla on kokeneiden ammattilaisten ketju, voi joskus
unohtua että asiakas on kuitenkin täysi maallikko ja katselee
”TAANTUMAN AIKANA hintataso heitteli ja tarjousten
usein ihmeissään työmaan hyörinää. Holmberg muistuttaakin,
haarukka saattoi olla jopa 40 prosenttia”, Holmberg arvioi.
että ennen töiden aloitusta pääsuunnittelijan on tarkastettava,
Constructum Oy on talotekniikkahankkeiden pääurakointiin erikoistunut yritys, jonka keskeisenä työsarkana on pääkaupunkiseudun kerros- ja rivitalojen talotekniikan perusparannushankkeet. Putkiremontteja yritys toteuttaa huoneistotasolla
noin 300–350 vuosittain.
Holmbergin mukaan alan hurjimmat ylilyönnit ovat nyt takanapäin ja tilanne pikkuhiljaa tasapainottumassa.
”Yritykset, jotka syystä tai toisesta alihinnoittelivat tarjouksensa, ovat jo osittain poistuneet markkinoilta”, hän kuittaa.
että eri suunnitelmat ovat kaikin puolin yhteensopivia.
”Osakkaille on tehtävä riittävän tarkka selostus siitä, mitä
urakkaan kuuluu juuri heidän huoneistonsa osalta.”
Toinen tärkeä asia on osakasmuutosten hallinta: osakkaille
tulee ilmoittaa heidän oikeutensa ja velvoitteensa. Samalla tarvitaan myös tarkat päivämäärät tarjouspyynnöille ja toimiva
tarjous/tilausvahvistuskäytäntö.
Constructumin toimintaideologiaan kuuluu, että yritys haluaa olla mahdollisimman luotettava sopimuskumppani taloyhtiöille. Luotettavuuden lisäksi yrityksessä painotetaan jous-
Perinteistä ja yhdistelmää
tavuutta: esimerkiksi osakkaiden tilaamat muutokset pystytään
Valtaosa Constructumin putkiurakoista tehdään perinteiseen
toteuttamaan ammattitaidolla ja hallitusti.
tyyliin, mutta lähes kolmannes töistä on yhdistelmäprojekteja,
joissa on mukana yhtenä elementtinä viemärien pinnoitus.
Monta rautaa tulessa
Oli käytetty työtapa mikä hyvänsä, kaiken lähtökohtana
Constructumilla on loppukesästä käynnissä neljä eri putkire-
yrityksessä on aina se, että putkiremontti on kiinteistön tai huo-
monttiprojektia. Näistä laajin työmaa on As Oy Säästönuo-
neiston omistajalle todella mittava ja ainutkertainen investoin-
ri, jossa on työn alla 120 huoneistoa. Muut keskeneräiset koh-
ti – ja joka eurolle on saatava vastinetta. Constructumin vank-
teet ovat Koy Kastelholmantie 1 (40 huoneistoa), As Oy Saa-
ka kokemus auttaa varmistamaan, että saneeraus on kaikin ta-
renkatu 6–8, (59 huoneistoa) ja As Oy Fredrikinkatu 59 (56
voin kannattava niin taloyhtiöille kuin kiinteistöjen omistajille-
huoneistoa).
kin.
”Syyskuussa valmistuu As Oy Pietarinkatu 9, jossa on 45
Onnistunut korjausrakentamishanke ei kuitenkaan synny
tyhjästä, vaan edellyttää saumatonta yhteistyötä suunnittelijan,
72 kita 3–4 / 2010
huoneistoa ja myös 30-huoneistoinen As Oy Tunturikatu 6”,
Holmberg lisää. ■